Ajokorttilupa

Ajokorttia varten tarvitaan ajokorttilupa. Autokoulun oppilas saa autokoululta valmiiksi täytetyn ajokorttilupa-anomuksen, joka toimitetaan liitteineen Ajovarmaan. Mikäli sinulla on henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset, voit anoa lupaa sähköisesti traficom.fi Oma asiointi -palvelussa. Sähköiseen asiointiin tarvitset sähköiset passikuvat.

Ajokorttilupa-anomusta varten oppilaan tulee hankkia kaksi passivalokuvaa, mikäli edellisen ajokorttiluokan suorituksesta on yli kolme vuotta tai henkilö ei ole hankkinut virallista henkilöllisyystodistusta viimeisen kahden vuoden aikana.

Anomuksen liitteeksi tulee hankkia lääkärintodistus (maksimissaan 6kk vanha), mikäli henkilöllä on seurantaa vaativa pitkäaikaissairaus tai vamma. Nuorison terveystodistus ei käy enää liitteeksi ajokorttilupahakemukseen.

Muita anomukseen tarvittavia liitteitä ovat esimerkiksi 15- ja 16-vuotialla oppilailla huoltajansuostumus ajokortin hankintaan.

Ajovarma laskuttaa ajokorttilupien käsittelystä 39 € ajokorttiluvasta ja 39 € harjoitteluluvasta.

Virallinen henkilötodistus

Tutkinnon vastaanottajat vaativat tutkintoon tulevan henkilön todistamaan henkilöllisyytensä virallisella henkilöllisyystodistuksella. Virallisia henkilöllisyystodistuksia ovat passi ja henkilökortit. Ajokortti ei ole virallinen henkilöllisyystodistus. Oppilaan tulee hankkia virallinen henkilöllisyystodistus, jos sellaista ei jo ole. Passi ja henkilökortit anotaan poliisilta.